Laboratoriotutkimukset

Sisällysluettelo

Sanastoa
S -ALAT, alaniiniaminotransferaasi
S -Alb, albumiini
S -AFOS, alkalinen fosfataasi
S -ASAT, aspartaattiaminotransferaasi
S -Bil, bilirubiini
P -Fibr, fibrinogeeni
S -GT, glutamyylitransferaasi
S -Ca, kalsium
S -CK, kreatiinikinaasi
S -Pi, fosfaatti
P -Gluk, glukoosi
S -LD, laktaattidehydrogenaasi
F -MM, lannan madonmunat
fS-Kol, kolesteroli
S -Krea, kreatiniini
S -Mg, magnesium
B -PVK, pieni verenkuva
B -PVK +diffi
S -Proge, progesteroni
S -Prot, proteiini
S -Fe, rauta
S -Urea, urea

Sanastoa

Kokoveri: Kokoverinäyte otetaan putkeen, joka sisältää hyytymisen estävää antikoagulanttia. Kokoveri sisältää sekä veren solut että nestemäisen plasmaosan. Kokoverestä voidaan määrittää mm. verenkuva.

Plasma: Verinäyte otetaan putkeen, joka sisältää hyytymisen estävää antikoagulanttia (EDTA, sitraatti, Li-hepariini). Näyte sentrifugoidaan, jolloin solut pakkautuvat putken pohjalle, ja niiden päälle jää kellertävä veren nestemäinen osa, plasma. Plasma sisältää ravinto- ja hivenaineet, tulehdus ym. tapahtumiin osallistuvat proteiinit, elimistön tuottamia hormoneja ja entsyymejä sekä hyytymistekijät, joten siitä voidaan tehdä moniin sairauksiin ja puutostiloihin liittyviä tutkimuksia mm. fibrinogeeni, joka on yksi hyytymiseen osallistuva proteiini ja jonka pitoisuus nousee erilaisissa tulehdustiloissa.

Seerumi: Verinäyte otetaan putkeen, joka EI sisällä antikoagulanttia. Fibrinogeeni aktivoituu ja aiheuttaa veren hyytymisen, jolloin veren solut, trombosyytit ja hyytymisreaktioon osallistuvat proteiinit muodostavat hyytymän. Veren hyydyttyä näyte sentrifugoidaan, jolloin veren solut ja hyytymä laskevat putken pohjalle, ja seerumi jää solupatsaan päälle. Seerumi ei sisällä hyytymistekijöitä, mutta muuten sen koostumus vastaa pääosin plasman koostumusta.

Hemolyysi: Punasolujen hajoaminen, jolloin niiden sisältö vapautuu plasmaan/seerumiin.

Lipemia: Veren rasvaisuus (korkea triglyseridipitoisuus)

Viitearvo: Alue, mihin sijoittuu 95 % terveiden eläinten arvoista. Toisin sanoen, 5 %:lla eläimistä on normaalistikin tämän alueen ylittävä/alittava arvo ilman, että on kyse sairaudesta.

S -ALAT, alaniiniaminotransferaasi

Alaniiniaminotransferaasi ALAT on maksan tuottama entsyymi. Pieneläimillä ALATia esiintyy lähes yksinomaan maksassa, joten kohonnut seerumin ALAT viittaa maksan toiminnan häiriöön ja sitä voidaankin käyttää maksaspesifisenä tutkimuksena. Suuremmilla eläimillä ALATia esiintyy maksassa vain vähäisiä määriä, joten niillä ALAT ei ole kovinkaan käyttökelpoinen määritys. ALATin avulla voidaan myös arvioida maksan tilan parantumista; jos ALAT laskee tasaisesti, on ennuste parempi kuin jos ALAT pysyy koholla useita päiviä tai laskee vain vähän.

Käyttö: Maksasairauksien ja -vaurioiden toteaminen ja seuranta pieneläimillä.

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen.
Säilyvyys: 3 vrk huoneenlämmössä, 7 vrk jääkaapissa, 2 vrk pakastettuna.

Menetelmä: Fotometrinen (IFCC).
Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.

Viitearvot
Koira 24–136 U/l
Kissa 30–125 U/l
Hevonen <45 U/l

S -Alb, albumiini

Albumiini on plasman yleisin proteiini. Albumiinia muodostuu maksassa, joten maksan sairaudet saattavat heikentää albumiinin tuotantoa, jolloin pitoisuus seerumissa laskee. Albumiinitaso saattaa laskea myös tulehdusten, ravinnosta saatavan proteiinin vajauksen ja munuaissairauksien yhteydessä. Kohonnut albumiinitaso viittaa yleensä nestehukkaan.

Käyttö: Maksan toiminnan sekä nestetasapainon arviointi.

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen.
Säilyvyys: 7 vrk jääkaapissa ja 3 kk pakastettuna.

Menetelmä: Bromokresolivihreä (BCG).
Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.

Viitearvot
Koira 30–41 g/l
Kissa 34–42 g/l
Hevonen 26–42 g/l

S -AFOS, alkalinen fosfataasi

Alkalista fosfataasia esiintyy lähes kaikkialla elimistössä, mm. maksassa, suolistossa, luustossa, munuaisissa, istukassa sekä puna- ja valkosoluissa. Seerumin AFOS on yleensä peräisin maksasta tai luustosta. Kasvavalla eläimellä AFOS-arvot ovat korkeammat kuin täysikasvuisella. Maksan sairaudet nostavat AFOSia varsinkin jos tilaan liittyy sappitietukoksia.  Kissalla AFOS saattaa nousta myös kilpirauhasen häiriöissä, koiralla kortisolilääkityksen yhteydessä, ja hevosella suoliston vaurioiden takia.

Käyttö: Maksan ja luuston sairauksien toteaminen kaikilla lajeilla, lisäksi lajispesifisiä käyttötarkoituksia (ks. teksti).

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen.
Säilyvyys: 7 vrk huoneenlämmössä tai jääkaapissa, 2 kk pakastettuna.

Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.
Menetelmä: Fotometrinen (IFCC).

Viitearvot
Koira 19–106 U/l, kasvava 48–240 U/l
Kissa 16–100 U/l
Hevonen 75–248 U/l, alle 2-vuotias 140–360 U/l

S -ASAT, aspartaattiaminotransferaasi

ALATin tavoin aspartaattiaminotransferaasi on maksan tuottama entsyymi, mutta sitä esiintyy myös muualla elimistössä, kuten lihaksissa ja sydämessä. ASAT kohoaa usein maksasairauksien sekä lihasten tai sydämen vaurioiden yhteydessä, mm. liiallinen valmennus saattaa nostaa ASATia. ASAT ei siis ole spesifinen tietylle kudokselle, joten vaurion paikallistamiseksi on suositeltavaa määrittää esim. muut maksaentsyymit. Lihasvaurioissa ASAT kohoaa hitaasti usean päivän aikana ja myös laskee hitaasti, joten sillä voidaan seurata vaurioiden paranemista.

Käyttö: Maksan ja lihasten vaurioiden toteaminen ja seuranta kaikilla eläinlajeilla.

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen.
Säilyvyys: 4 vrk huoneenlämmössä, 7 vrk jääkaapissa tai 3 kk pakastettuna.
Virhelähteet: Hemolyysi

Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.
Menetelmä: Fotometrinen (IFCC).

Viitearvot
Koira 10–57 U/l
Kissa 15–62 U/l
Hevonen 200–660 U/l

S -Bil, bilirubiini

Bilirubiini on hemoglobiiniaineenvaihdunnan hajoamistuote. Veressä bilirubiini sitoutuu löyhästi albumiiniin, joka kuljettaa sen maksaan. Maksa konjugoi bilirubiinin glukuronidihappoon ja erittää sen edelleen sappinesteeseen. Bilirubiinipitoisuus kohoaa mm. maksan sairauksissa ja sappitietuloksissa, jolloin bilirubiini ei poistu normaalisti vaan jää maksaan ja vereen. Bilirubiini voi olla koholla myös hemolyyttisisssä tiloissa (punasoluja hajoaa verenkierrossa). Bilirubiinin lisäksi on suositeltavaa määrittää myös maksaentsyymit, esim. ASAT, ALAT, AFOS, GT, jotta kohoamisen syy saadaan paikallistettua tarkemmin.

Käyttö: Maksan toiminnan, sappitietukosten ja hemolyyttisten sairauksien tutkiminen.

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen. Putki tulee suojata valolta.
Säilyvyys: 1vrk huoneenlämmössä, 7 vrk jääkaapissa tai 6 kk pakastettuna.
Virhelähteet: Hemolyysi, lipemia

Menetelmä: Fotometrinen.
Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.

Viitearvot
Koira 1.2–14.0 μmol/l
Kissa 2.0–9,0 μmol/l
Hevonen 5.0–43.0 μmol/l

S -GT, glutamyylitransferaasi

Glutamyylitransferaasi on pääasiassa maksan tuottama entsyymi, jonka taso kohoaa mm. maksasairauksien ja sappitietukosten yhteydessä. Hevosella GT soveltuu kroonisten maksasairauksien tutkimiseen. Myös jotkin lääkeaineet kohottavat GT-arvoa (esim. kortikosteroidit koiralla).

Käyttö: Maksasairauksien ja sappitietukosten toteaminen.

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen.
Säilyvyys: 7 vrk huoneenlämmössä tai jääkaapissa, pitempiaikainen säilytys pakastettuna.

Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.
Menetelmä: Fotometrinen (IFCC).

Viitearvot
Koira < 11 U/l
Kissa < 10 U/l
Hevonen 10–70 U/l

S -Ca, kalsium

Kalsiumia on yksi elimistön tärkeimpiä ioneja. Sitä esiintyy eniten luustossa ja myös muualla elimistössä erilaisissa tehtävissä, osallistuen mm. veren hyytymisprosessiin. Kalsium esiintyy veressä sekä vapaana (ionisoituneena) että proteiineihin (mm. albumiini) sitoutuneena, ja matala kalsiumpitoisuus voikin johtua matalasta albumiinipitoisuudesta. Seerumin kalsiumpitoisuus saattaa kohota erilaisissa tilanteissa, mm. lisäkilpirauhasen häiriöissä ja luun hajoamisen yhteydessä. D-vitamiini ja PTH (lisäkilpirauhashormoni) säätelevät kalsiumin pitoisuutta, joten muutokset D-vitamiini- tai PTH-pitoisuudessa vaikuttavat myös kalsiumiin (Ca-pitoisuus laskee D-vitamiinipuutoksessa ja nousee ylimäärässä). Mikäli Ca-pitoisuus on jatkuvasti koholla, on syytä määrittää myös esim. kreatiniini, urea ja fosfaatti.

Käyttö: Mm. luusto-ongelmien ja lisäkilpirauhasen toiminnan tutkiminen, D-vitamiinitasapainon arviointi

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen.
Säilyvyys: 7 vrk huoneenlämmössä, 3 vkoa jääkaapissa tai 8 kk pakastettuna.

Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.
Menetelmä: Fotometrinen.

Viitearvot
Koira 2.20–3.10 mmol/l
Kissa 2.20–3.00 mmol/l
Hevonen 2.60–3.40 mmol/l

S -CK, kreatiinikinaasi

Kreatiinikinaasia esiintyy pääasiassa lihaksissa, aivoissa ja sydämessä. Seerumin CK kohoaa lihas- tai sydänvaurioissa, mm. fyysisen rasituksen seurauksena. Vaurioiden yhteydessä CK kohoaa nopeasti (ASATin kohoaminen on hitaampaa kuin CK:n). Vaurion parantuessa CK myös laskee nopeasti, kun taas ASAT pysyy koholla pidempään.

Käyttö: Luuranko- ja sydänlihasvaurioiden toteaminen ja seuranta.

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen.
Säilyvyys: 2 vrk huoneenlämmössä, 7 vrk jääkaapissa tai 4 viikkoa pakastettuna. Säilytys pimeässä.
Virhelähteet: Hemolyysi.

Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.
Menetelmä: Fotometrinen (IFCC).

Viitearvot
Koira 59–210 U/l
Kissa 60–350 U/l
Hevonen 53–380 U/l

S -Pi, fosfaatti

Fosfori esiintyy yleensä biologisesti aktiivisessa muodossa, fosfaattina, koko elimistössä, mm. solujen seinämissä ja luustossa, ja se toimii energia-aineenvaihdunnan tärkeänä osana. Lisäkilpirauhashormoni PTH säätelee fosforin, kuten kalsiuminkin pitoisuutta veressä; PTH pienentää fosforipitoisuutta lisäämällä eritystä munuaisten kautta. D-vitamiini lisää fosforin imeytymistä suolesta ja vapautumista luustosta. Kohonnut fosforipitoisuus johtuu usein munuaisten vauriosta, ja tässä tapauksessa onkin hyvä määrittää myös munuaisen toimintaa kuvaavat parametrit kreatiniini ja urea. Matalat fosforiarvot voivat johtua esim. imeytymishäiriöistä tai lisääntyneestä erityksestä munuaisten kautta.

Käyttö: Fosforitasapainon tutkiminen, munuaisten toiminnan arviointi kreatiniinin ja urean lisäksi.

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen ja erotellaan soluista mahdollisimman pian näytteenoton jälkeen.
Säilyvyys: 1 vrk huoneenlämmössä, 4 vrk jääkaapissa tai 12 kk pakastettuna.
Virhelähteet: Hemolyysi.

Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.
Menetelmä: Fotometrinen.

Viitearvot
Koira 0.85–1.95 mmol/l, kasvava 1.60–3.00 mmol/l
Kissa 1.30–2.10 mmol/l
Hevonen 0.77–1.55 mmol/l

P -Gluk, glukoosi

Glukoosi toimii energianlähteenä monille soluille. Monet hormonit, tärkeimpänä insuliini ja glukagoni, vaikuttavat veren glukoosipitoisuuteen säätelemällä glukoosin varastoitumista ja vapautumista. Veren glukoosipitoisuus saattaa laskea mm. imeytymishäiriöissä, aliravitsemuksessa tai maksan toimintahäiriöissä, mutta yleisempi löydös on kohonnut glukoosipitoisuus johtuen aineenvaihdunnan häiriöistä (diabetes).

Käyttö: Diabeteksen tai matalan veren glukoosin toteaminen.

Näyte: Fluoridioksalaatti- tai fluoridisitraattiplasma. Näyte otetaan harmaakorkkiseen plasmaputkeen.
Säilyvyys: 1 vrk huoneenlämmössä tai 3 vrk jääkaapissa. Pitempiaikainen säilytys pakastettuna.
Virhelähteet: Hemolyysi

Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.
Menetelmä Fotometrinen (heksokinaasi)

Viitearvot
Koira 3.5–5.5 mmol/l
Kissa 3.5–5.7 mmol/l

S -LD, laktaattidehydrogenaasi

Laktaattidehydrogenaasia esiintyy kaikissa kudoksissa, erityisesti maksassa, lihaksissa ja punasoluissa. Kohonnut LD-arvo voi johtua esim. vaurioista joko luuranko- tai sydänlihaksessa. Hemolyyttisissä sairauksissa LD:tä vapautuu hajoavista punasoluista, jolloin seerumin LD nousee. Yksittäisenä tutkimuksena LD on epäspesifinen, ja sen tueksi onkin hyvä määrittää esim. muita maksatutkimuksia.

Käyttö: Maksan vaurioiden ja hemolyyttisten sairauksien toteaminen kaikilla eläinlajeilla.

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen ja erotellaan mahdollisimman pian.
Säilyvyys: 3 vrk huoneenlämmössä ja enintään 7 vrk jääkaapissa. Näytettä ei saa pakastaa.
Virhelähteet: Hemolyysi (punasoluissa on korkea LD-pitoisuus!)

Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.
Menetelmä: Fotometrinen (IFCC).

Viitearvot
Koira 33–155 U/l
Kissa 82–261 U/l
Hevonen 171–474 U/l

F-MM, lannan madonmunat

Hevosen loishäätötarve voidaan selvittää tutkimalla lannan madonmunat. Yleisimpiä Suomessa esiintyviä sisäloisia ovat pieni sukkulamato, heisimato ja suolinkainen. Madonmunien esiintyminen hevosen ulosteessa saattaa vaihdella ajankohdasta toiseen, joten negatiivinen tulos ei välttämättä tarkoita, ettei hevosen elimistössä olisi madonmunia. Tutkimuksen luotettavuutta voidaankin parantaa tutkimalla hevoselta muutama peräkkäinen ulostenäyte. Sopiva näytteenottoväli on tällöin noin viikko. Mikäli halutaan selvittää loishäädön (madotuksen) onnistumista, näyte kannattaa ottaa noin kahden viikon kuluttua loishäätölääkkeen antamisesta, jolloin loishäätölääkkeen tuhoamat munat ovat poistuneet suolistosta eikä uutta munia tuottavaa sukupolvea ole vielä ehtinyt kehittyä.

Käyttö: Matojen ja madonmunien toteaminen lannasta, loishäätötarpeen arvioiminen.

Näyte: Ulostenäyte otetaan aina tuoreesta ulosteesta, joko suoraan peräsuolesta tai välittömästi ulostamisen jälkeen maasta. Näytettä kerätään useasta eri kohdasta ulostekasaa. Ulostetta tarvitaan tutkimusta varten 5-10 grammaa, mutta on suositeltavaa lähettää näytettä enemmän, esim. näytepurkillinen (noin desilitra). Ulostenäytepurkkeja saa Epellan laboratoriosta. Ulostenäytteen voi ottaa myös puhtaaseen muovipussiin, jonka pystyy sulkemaan tiiviisti, esim. minigrip-pussiin. Merkitse purkin tai pussin kylkeen sama tunniste kuin lähetteeseen, esim. hevosen nimi.

Säilyvyys: Ellei näytettä toimiteta laboratorioon heti (muutaman tunnin kuluessa), se pitää säilyttää jääkaappilämpötilassa (+2…+8 ˚C), jossa se säilyy tutkimuskelpoisena noin viikon. Näyte ei saa jäätyä.

Menetelmä: Ulostetta tarkastellaan ensin paljaalla silmällä, koska näin voidaan havaita aikuisia matoja. Varsinainen madonmunien etsiminen ja tunnistaminen tehdään mikroskoopin avulla.

Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.

Viitearvot:
Tulos annetaan muodossa ”negatiivinen” tai ”positiivinen + lajinmääritys”.

fS-Kol, kolesteroli

Kolesteroli on mm. sappihappojen ja steroidihormonien esiaste, ja sitä löytyy lähes kaikkialta elimistöstä.  Kolesterolia muodostuu maksassa sekä jonkin verran muissa kudoksissa ja lisäksi sitä imeytyy ravinnosta. Kolesterolin määritys on käyttökelpoinen arvioitaessa aineenvaihdunnan tilaa sekä maksan toimintaa; kolesterolipitoisuus nousee mm. diabeteksen, metabolisen oireyhtymän, haimatulehduksen, maksasairauksien ja sappitietukosten yhteydessä. Kilpirauhasen vajaatoiminnassa kolesterolia käytetään vähemmän kuin tuotetaan, jolloin pitoisuus seerumissa nousee.

Käyttö: Maksan toiminnan ja aineenvaihdunnan tilan arviointi kaikilla eläinlajeilla.

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen. Eläimen on hyvä olla syömättä vähintään 10 h ennen näytteenottoa ravinnon vaikutuksen minimoimiseksi.
Säilyvyys: 7 vrk huoneenlämmössä tai jääkaapissa, 3 kk pakastettuna.
Menetelmä Fotometrinen, entsymaattinen.

Viitearvot
Koira 2.4–8.8 mmol/l
Kissa 2.0–7.5 mmol/l

S -Krea, kreatiniini

Kreatiniini on lihasten aineenvaihdunnan tuote, ja sen pitoisuus elimistössä on riippuvainen lihasmassan määrästä. Kreatiniinia muodostuu tasaisella nopeudella eikä ravinto vaikuta juurikaan sen pitoisuuteen. Kreatiniini poistuu munuaisten kautta virtsaan, ja munuaisten vajaatoiminnassa seerumin kreatiniinipitoisuus kohoaa. Pääasiassa kreatiniinimääritystä käytetään munuaisten toiminnan arviointiin, mutta myös muut syyt, kuten lihasvauriot ja jotkut lääkeaineet saattavat aiheuttaa kohonneita kreatiniiniarvoja.

Käyttö: Munuaisten toiminnan arviointi.

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen.
Säilyvyys: 7 vrk huoneenlämmössä tai jääkaapissa tai 3 kk pakastettuna.
Virhelähteet:

Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.
Menetelmä: Fotometrinen, entsymaattinen.

Viitearvot
Koira 43–115 μmol/l
Kissa 110–165 μmol/l
Hevonen 76–152 μmol/l

S -Mg, magnesium

Suurin osa elimistön magnesiumista esiintyy luustossa. Magnesiumilla on tärkeitä tehtäviä mm. hermosolujen ja lihasten toiminnassa. Matala magnesiumpitoisuus voi johtua mm. imeytymishäiriöstä tai epätasapainosta muiden elektrolyyttien (Ca, K) suhteen.

Käyttö: Magnesiumpitoisuuden selvittäminen osana laajempaa terveystutkimusta.

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen.
Säilyvyys: 7 vrk huoneenlämmössä tai jääkaapissa, 12 kk pakastettuna.
Virhelähteet: Hemolyysi.

Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.
Menetelmä Fotometrinen.

Viitearvot
Koira 0.72–1.00 mmol/l
Kissa 0.74–1.18 mmol/l
Hevonen 0.65–0.93 mmol/l

S -Proge, progesteroni

Progesteronimäärityksellä määritetään nartun astutus- tai keinosiemennysajankohta. Progesteronimääritys tulisi tehdä aina keinosiemennyksen yhteydessä, koska pakastesperma säilyy nartun elimistössä elinkelpoisena vain noin 18-20 tuntia. Luonnollisen astuttamisen jälkeen siittiöt elävät nartussa pidempään, noin 4-7 vrk, jolloin astuttamisen ajankohta ei ole niin kriittinen.

Nartun progesteronitaso ennen esikiimaa ja esikiiman aikana on alle 3 nmol/l. Progesteroni lähtee nousuun ennen LH-piikkiä, mutta voi pysytellä tasolla 3-4 nmol/l useita päiviäkin ennen kuin taso alkaa nousemaan uudelleen. LH-piikin aikana progesteroni on noin tasolla 6-9 nmol/l. Ovulaatio tapahtuu noin 2 päivää LH-piikin jälkeen, ja ovulaatioajankohtana progesteroni ylittää keskimäärin 15 nmol/l (vaihtelu 12-24 nmol/l). Ensimmäinen luonnollinen astutus voidaan suorittaa ovulaatiopäivänä ja toinen astutus esim. 2 päivää myöhemmin. Keinosiemennys tuorespermalla tehdään yleensä 2 päivää ovulaation jälkeen ja pakastespermalla 3 päivää ovulaation jälkeen (progesteroni on tasolla 30-60 nmol/l). Progesteronin huippupitoisuus on yksilöstä riippuen noin välillä 30-100 nmol/l.

Progesteroni kannattaa määrittää joka toinen päivä. Tavoitteena on havaita progesteronitason nousu vähintään tasolle 15 nmol/l, jotta voidaan varmistaa ovulaation tapahtuminen.
Käyttö: Astutus- tai keinosiemennysajankohdan määrittäminen koirilla.

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen.
Säilyvyys: 5 vrk jääkaapissa tai 6 kk pakastettuna.
Virhelähteet: Hemolyysi.

Tekotiheys: Joka päivä, arkipäivisin.
Menetelmä: Elektrokemiluminesenssi-immunomääritys (ECLIA)

Viitearvot

Koira

Perustaso            < 3 nmol/l
LH-piikin aikaan        6-9 nmol/l
Ovulaation aikaan        12-24 nmol/l
1. astutusajankohta        noin 15-30 nmol/l

Huom! Ovulaation ja 1. astutusajankohdan viitearvot ovat osittain päällekkäisiä Keinosiemennysajankohta   30-60 nmol/l (ks. myös teksti)

S -Prot, proteiini

Proteiineja eli valkuaisaineita esiintyy elimistössä runsaasti ja niillä on lukuisia tehtäviä. Seerumissa eniten on albumiinia ja globuliineja. Maksa tuottaa suuren osan proteiineista, joten maksan toimintahäiriöt heijastuvat usein madaltuneena proteiinipitoisuutena. Myös ravinnon vähäinen proteiini sekä imeytymishäiriöt voivat johtaa mataliin proteiinipitoisuuksiin. Seerumin proteiini saattaa kohota elimistön kuivumisen yhteydessä, sekä tulehdustiloissa kiihtyneen immunoglobuliinituotannon vuoksi. Proteiinimääritystä käytetään yleensä nestetasapainon arvioimiseen.

Käyttö: Nestetasapainon arviointi, maksan toiminnan arviointi.

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen.
Säilyvyys: 6 vrk huoneenlämmössä, 4 vkoa jääkaapissa. Säilyy vuosia pakastettuna.
Virhelähteet: Hemolyysi.

Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.
Menetelmä: Fotometrinen.

Viitearvot
Koira 54–84 g/l
Kissa 60–78 g/l
Hevonen 57–73 g/l

S -Fe, rauta

Elimistön raudasta vain pieni osa on vapaana seerumissa, muu on sitoutuneena hemoglobiiniin tai erilaisiin varastoproteiineihin. Raudan pitoisuus laskee herkästi infektioiden yhteydessä, ja elimistö pyrkii vähentämään raudan määrää veressä, jotta mikrobit eivät pysty hyödyntämään sitä. Vapaan raudan pitoisuus seerumissa saattaa vaihdella paljon, eikä se kuvasta kovinkaan hyvin elimistön koko rautamäärää. Korkeita rautapitoisuuksia nähdään mm. hemolyyttisten anemioiden yhteydessä.

Käyttö: Tulehdustilan arviointi, hemolyyttisen anemian tutkiminen.

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen.
Säilyvyys: 7 vrk huoneenlämmössä, 3 viikkoa jääkaapissa. Säilyy vuosia pakastettuna
Virhelähteet: Hemolyysi.

Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.
Menetelmä: Fotometrinen.

Viitearvot
Koira 16.0–62.0 μmol/l
Kissa 17.0–34.,0 μmol/l
Hevonen 23.,0–54.0 μmol/l

S –Urea, urea

Urea muodostuu maksassa proteiiniaineenvaihdunnan lopputuotteena, ja se erittyy elimistöstä pääasiassa munuaisten kautta.  Munuaisten vajaatoiminnassa ureaa ei erity virtsaan vapaasti ja seerumin ureapitoisuus nousee. Vakava maksavika voi laskea seerumin ureapitoisuutta.

Käyttö: Munuaisten toiminnan tutkiminen.

Näyte: Seerumi. Näyte otetaan punakorkkiseen seerumiputkeen.
Säilyvyys: 7 vrk huoneenlämmössä tai jääkaapissa, vuoden pakastettuna.
Virhelähteet:

Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.
Menetelmä Fotometrinen.

Viitearvot
Koira 1.4–9.0 mmol/l
Kissa 4.0–15.5 mmol/l
Hevonen 3.4–7.6 mmol/l

P -Fibr, fibrinogeeni

Fibrinogeeni on maksan tuottama proteiini, joka osallistuu veren hyytymiseen muuttumalla fibriiniksi. Fibrinogeeni esiintyy veren plasmassa (seerumissa ei ole fibrinogeenia, koska se kuluu veren hyytyessä loppuun), ja sen pitoisuus nousee sekä äkillisten että pitkäaikaisten tulehdusten yhteydessä, ja laskee tulehduksen parantuessa. Varsinkin bakteeritulehdukset ja myös kudosvauriot voivat nostaa fibrinogeenia, virustulehduksessa kohoamista ei välttämättä tapahdu. Fibrinogeeni kohoaa hitaammin kuin valkosolumäärä, ja myös normalisoituu hitaammin. Fibrinogeenitaso voi olla alentunut esim. lisääntyneen kulutuksen seurauksena. Lievästi madaltuneilla arvoilla ei yleensä ole merkitystä, mutta selvästi madaltunut fibrinogeenipitoisuus (alle 0.5 g/l) voi aiheuttaa häiriöitä hyytymisprosessissa.

Käyttö: Elimistön tulehdustilojen toteaminen ja seuranta.

Näyte: Sitraattiplasma. Näyte otetaan sinikorkkiseen sitraattiplasmaputkeen.
Säilyvyys: Erotettu plasma säilyy 7 vrk jääkaapissa.
Virhelähteet: fibriinin hajoamistuotteet, voimakas hemolyysi

Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.
Menetelmä: Claussin menetelmä.

Viitearvot
Hevonen 1.5–3.3 g/l

B-PVK, pieni verenkuva

Verenkuvatutkimuksessa määritetään

  • Leukosyytit (valkosolut)
  • Erytrosyytit (punasolut)
  • Hemoglobiini
  • Hematokriitti (punasolujen tilavuusosuus veressä)
  • MCV (punasolujen keskitilavuus)
  • MCH (solun keskihemoglobiinimassa)
  • MCHC (solun keskihemoglobiinipitoisuus)
  • Trombosyytit (verihiutaleet)

Leukosyytit:
Leukosyytit ovat elimistön puolustussoluja, ja niiden määrä nousee usein tulehdusten yhteydessä. Leukosyyttimäärä voi kohota tai laskea myös erilaisissa verisairauksissa.

Punasolut, hemoglobiini ja hematokriitti:
Punasolut sisältävät hemoglobiinia, joka on happea kuljettava proteiini, ja sen määrä kertookin elimistön hapenkuljetuskyvystä. Hemoglobiini- ja punasolupitoisuus sekä usein myös hematokriitti madaltuu erilaisissa anemiatiloissa. Anemiaan eli alhaiseen hemoglobiinipitoisuuteen voi olla useita syitä, joten matala Hb ei välttämättä tarkoita, että eläimellä olisi raudanpuutos. Osalla eläimistä on luonnollisestikin matalampi Hb, ja normaaliarvon selvittämiseksi olisi tärkeää ottaa hevosesta verinäyte silloin, kun se on terve. Hematokriitti saattaa kohota kuivumisen yhteydessä, kun veren nestetilavuus vähentyy. Hevosella lepotilassa ja rasituksessa on erilainen määrä punasoluja, koska hevosen perna vapauttaa punasoluja verenkiertoon rasituksen tai stressin/pelkotilan yhteydessä. Siten myös hemoglobiini ja hematokriitti ovat rasituksen jälkeen korkeampia kuin levossa.

MCV, MCH, MCHC:
MCV eli punasolujen keskimääräinen tilavuus voi olla pienentynyt tai suurentunut erilaisten anemioiden yhteydessä. MCH ja MCHC ovat laskennallisia parametrejä, joiden määrä riippuu punasolujen ja hemoglobiinin määrästä.

Trombosyytit:
Trombosyytit eli verihiutaleet osallistuvat veren hyytymiseen, ja selvästi madaltuneet arvot saattavat ilmentyä tavallista helpommin tapahtuvina verenvuotoina. Nuorilla hevosilla saattaa esiintyä kohonneita trombosyyttiarvoja, mutta niillä ei yleensä ole suurta kliinistä merkitystä.

Kissoilla saadaan analyysitulokseksi joskus virheellisen pieni trombosyyttimäärä (pseudotrombosytopenia); tämä johtuu siitä, että kissan trombosyytit tarttuvat herkästi toisiinsa putkessa eivätkä tule lasketuiksi oikein.

Näyte: EDTA-veri. Näyte otetaan violettikorkkiseen EDTA-putkeen.
Säilyvyys: Noin vuorokausi jääkaapissa tai huoneenlämmössä.
Virhelähteet: Liian vanha näyte (solut hajoavat).

Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.
Menetelmä: Automaattinen solulaskija.

Viitearvot:

Tutkimus Hevonen Koira Kissa Yksikkö
B -Leuk Sh 4.8-9.3
Lv 6.4-10.8
6.0–12.0 5.5–15.4 x109/l
B -Eryt Sh 7.2–8.7Lv 8.1–10.5 5.5–8.5 5.5–10.0 x1012/l
B -Hb Sh 125–155Lv 135–170 120–180 80–150 g/l
B -HKR Sh 34–42Lv 36–46 37–55 26–46 %
E -MCV 39–52 60–70 39–55 fl
E -MCH 16–19 19.5–24.5 13.0–17.0 pg
E -MCHC 345–430 320–360 300–360 g/l
B -Tromb 80–500 150–500 150–600 x109/l

 

B –Diffi (3-osainen)

B –Diffi eli valkosolujen erittelylaskenta jakaa valkosolut (leukosyytit) kolmeen alaluokkaan: lymfosyytit, monosyytit ja granulosyytit (sis. neutrofiilit, eosinofiilit ja basofiilit).

Lymfosyytit jaetaan B- ja T-alaluokkaan; B-lymfosyytit vastaavat vasta-aineiden tuotannosta ja T-lymfosyytit säätelevät puolustusjärjestelmää. Nuorilla eläimillä lymfosyyttipitoisuus on usein korkeampi kuin aikuisilla. Niiden pitoisuus yleensä nousee kroonisissa infektioissa ja infektion toipumisvaiheessa sekä leukemioiden yhteydessä; stressitiloissa ja joissain virusinfektioissa pitoisuus voi laskea. Addisonin taudissa lymfosyyttien pitoisuus voi olla suurentunut ja Cushingin syndroomassa madaltunut.

Monosyytit ovat makrofagien esiasteita, ja ne voivat kypsyessään tuhota elimistöön päässeitä mikrobeja ja poistaa näin osaltaan tulehdusta. Kohonneita monosyyttipitoisuuksia nähdään usein ikääntyneillä eläimillä, kroonisten sairauksien yhteydessä, kortisonihoidon aikana sekä Cushingin syndroomassa. Myös jotkut infektiot ja monosyyttileukemia koirilla nostavat monosyyttipitoisuutta.

Granulosyytteihin lasketaan neutrofiilit, eosinofiilit ja basofiilit. Granulosyyttien ensisijainen tehtävä on tuhota elimistöön päässeitä taudinaiheuttajia. Suurin osa elimistön granulosyyteistä on kudoksissa ja vain murto-osa verenkierrossa. Mikrobien päästessä elimistöön neutrofiilit hakeutuvat tulehduspaikalle ensimmäisenä. Eosinofiilien tehtävä on tuhota mikrobeja sekä parasiittejä. Eosinofiilit liittyvät myös allergioihin ja astmaan, joiden yhteydessä tavataan usein suurentuneita pitoisuuksia. Basofiilejä on veressä normaalisti vain vähän ja suurentuneet pitoisuudet suhteellisen harvinaisia (suurentuminen liittyy yleensä allergisiin reaktioihin). Veren granulosyyttipitoisuus nousee nopeasti infektiossa sekä erilaisissa stressitilanteissa, minkä vuoksi eläimen pitäisi näytteenottohetkellä olla rauhallinen. Granulosyyttien pitoisuuden suurentuminen johtuu yleensä neutrofiilipitoisuuden noususta. Tämän takana saattaa olla bakteeri-infektio, stressi tai pelkotilanteet, voimakkaat harjoitteet tai kortisonihoito (jolloin nähdään usein myös lisääntynyt monosyyttipitoisuus). Tavallista vähemmän granulosyyttejä tavataan joissain virusinfektioissa (esim. kissan ja koiran parvovirus) sekä erittäin vakavien bakteri-infektioiden yhteydessä, kun granulosyyttejä kuluu tulehduksen poistamiseen enemmän kuin uusia ehtii syntyä. Mikäli neutrofiilipitoisuus laskee alle 0.5 x 109/l, eläimen infektioriski kasvaa merkittävästi. Valkosolujen erittelylaskenta onkin syytä teettää eläimestä, jolla on tavallista enemmän infektiosairauksia.

Käyttö: Tulehdustilojen tyypin selvittely, huonon yleiskunnon tutkiminen, leukemiaepäilyt. Diffi tehdään aina PVK:n kanssa yhdessä (ei erillisenä tutkimuksena).
Näyte: EDTA-veri. Näyte otetaan violettikorkkiseen seerumiputkeen.
Säilyvyys: Näyte tutkitaan mieluiten näytteenottopäivänä. Tarvittaessa säilyy 1 vrk jääkaapissa.
Menetelmä: Automaattinen solulaskenta.
Tekotiheys: Arkipäivisin, joka päivä.

Viitearvot:

B-Diffi Hevonen Koira Kissa Yksikkö
B -Lymf 1.5-5.0 1.2-5.0 1.0-7.0 x109/l
B -Mono 0.2-1.0 0.3-1.5 0.2-1.0 x109/l
B -Gran 3.0-7.0 3.5-12.0 2.8-13.0 x109/l